Henry Söderlund – Sales Specialist

Valokuvausta 9-vuotiaasta lähtien harrastanut ja jo vuosia ammattikuvaajana toiminut Henry Söderlund tuntee kameran kuin kameran. Henry työskentelee Sales Specialistina Verkkokauppa.comin Helsingin myymälässä, hänen toinen työnsä löytyy linssin takaa potretti- ja tapahtumakuvaajana.  

Henryn työt Sales Specialistina ja valokuvaajana täydentävät toisiaan, ja myyntityössä hän on päässyt syventämään asiantuntijuuttaan myös uudelle tasolle.  

”Yksi tärkeä osa tässä työssä on, että testaan kameroita tosi paljon. Mulla on aina joku uusi kamera tai objektiivi testissä, ja sehän on ihan käsittämätön etu asiakaspalvelun kannalta. Tunnen meidän tuotteet läpikotaisin ja saan heti kiinni mikä voisi olla nappivalinta juuri tälle asiakkaalle”, Henry kuvailee. 

Henry myy kaikkia Verkkikseltä löytyviä kameramerkkejä, ja hänellä on myös Nikon-ammattilaitteiden myyntiin vaadittava Nikon Pro Service Seller -sertifikaatti.  

Demolaitteita testaamalla Henry on päässyt opettelemaan täysin uusiakin kuvaustekniikoita. 

”Koronan alkaessa moni oli menettämässä leipänsä, kun piti pistää paikat kiinni. Käytin useamman kuukauden aikaa selvittelemiseen, miten mobiililivestriimaaminen toimii. Testasin omalla ajallani mahdottomiakin yhtälöitä, koska demolaitteiden testaaminen mahdollisti sen.”  

”Paketoin eri hintaluokista vaihtoehtoja, asiakkaat olivat tosi kiitollisia kun kaikki oli lopulta valmiiksi kasattuna. Kehitin siinä sivussa itsellenikin mahdollisimman kompaktin yhdistelmän striimaamiseen.” 

Henryn sisällä on aina asunut luontainen asiakaspalvelija. 

”Olen aina yrittänyt auttaa ihmisiä – joko olen ollut opiskeluaikoina tuutori tai muuten avuksi. Se tulee mulla sydämestä. Verkkokauppa.comilla myyjä saa olla täysin rehellinen. Mun ei tarvitse myydä mitään tiettyä juttua, saan sanoa asiakkaalle mikä ratkaisu oikeasti toimii ja mikä ei. Se on mulle äärimmäisen tärkeää.” 

Parhaat kuvat syntyvät vuorovaikutuksessa – sama pätee myyntityöhön

Olipa kyse potretti- tai tapahtumakuvaamisesta, parhaat valokuvat syntyvät Henryn mukaan vuorovaikutuksen lopputuloksena.

”Sen sijaan että menisin vain jonnekin kuvailemaan, niin kohtaan aina kuvattavan ja yritän sitä kautta saada sen ihmisen lähemmäs sitä kuvan katsojaa”, taustoittaa Henry.  

Henry on kuvannut jo vuosien ajan scifi- ja sarjakuvatapahtumia. Heittäytyminen mukaan keskusteluihin on avannut Henrylle aivan uusiakin kuvakulmia. 

”Kun Game of Thronesin kirjoittaja oli ekaa kertaa Suomessa Ahvenanmaalla scifi- ja fantasiaharrastajien tapahtumassa Archipelaconissa, niin mä tosi paljon menin tilanteisiin mukaan. Juttelin ja katsoin sitä kautta, minkälainen se ihminen on. Näin tunnelma on aidoimmillaan.” 

Sama pätee asiakaspalveluun, ja Henry onkin tunnettu kyvyistään ottaa tilanne kuin tilanne vaaditulla ammattitaidolla haltuun. 

”Kerran asiakas palasi vuoden päästä, kun kameran kuvat aina tärähti. Hän jo siinä hetken harkitsi uuden ostamista. No, vähän kun selviteltiin, niin huomattiin, että kameran asetukset olivat pielessä. Kun saatiin ne kohdilleen niin asiakas lopulta silmät suurina totesi, että täähän on ihan hiton hyvä kamera. Monesti homma on aika pienestä kiinni, ja meille saakin aina palata kysymään apua.”  

Henry on auttanut asiakkaita kameroiden parissa Verkkiksellä vuodesta 2009 lähtien.

Innostuksen keskellä katoaa välillä ajantaju ja kasvomuistikin 

Henrylle ykkössanavalinta on rento, kun puhutaan Verkkokauppa.comin kulttuurista.  

”Rento, siis se on niin rento ja tosi semmoinen välitön, että sun on helppo olla täällä. Ihmiset käyttäytyvät sen mukaan minkälaisia oikeasti ovat, ei ole mitään ihme jäpitystä. Kaikki voi olla omia persooniaan”, Henry kuvailee. 

Jokainen saa tehdä myös myyntityötä omista lähtökohdistaan. 

”Kameraosastolla meillä kaikilla on oma tyylimme palvella asiakasta. Voit palvella sillä sun omalla lämmöllä, tai sitten jos olet asiakeskeisempi, niin voit nojata enemmän siihen. Parasta on, kun ei tarvitse mennä mihinkään valmiiksi annettuun muottiin vaan saa olla oma itsensä.” 

Henry omistautuu työlleen sellaisella intensiteetillä, että välillä katoaa ajantaju ja joskus kasvomuistikin. 

”Kun rakennan koneella kuvaa, niin mä en tiedä mitä on tapahtunut kuuden tunnin aikana – unohdin syödä, unohdin juoda. Hyperfokus on silloin päällä, sama pätee kuvaamiseen ja jopa asiakaspalveluun. En välttämättä aina muista asiakasta edelliskerralta, koska olen keskittynyt vain asiakaspalveluun, siihen itse työhön”, Henry havainnollistaa.  

Henry tuntee kameran kuin kameran – ”Siinä oli se yksi tietty väri”

Yksi paras puoli Henryn työssä on erilaisten kameroiden testaaminen. 

Meillä kannustetaan siihen, että tutustuisit siihen tuotteeseen. Kameroissa se käytännössä onnistuu aina. Se helpottaa myymistä, se helpottaa asiakaspalvelua, kun se tieto perustuu kouriintuntuvaan kokemukseen”, kiteyttää Henry.

Henry on työskennellyt kameroiden parissa Verkkiksellä vuodesta 2009 lähtien. Hän on ehtinyt tutustua matkan varrella lukuisiin kameroihin ja saanut huomata, että toisinaan pienetkin yksityiskohdat ratkaisevat. 

”Kerran asiakas tuli ostamaan akkua vanhempaan kameraansa, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista muistikuvaa mikä hänen kameransa malli oli tai milloin se oli tarkalleen ottaen ostettu. Kannustin häntä muistelemaan yksityiskohtia – oliko mitään erityistä piirrettä, joka auttaisi löytämään oikean akun. Asiakas sitten lopulta muisti, että kamerassa oli yksi tietty väri. Ja siitä välähti mulle heti muistikuva, että kyseinen väri oli myynnissä vain yhtenä tiettynä vuonna valmistajalla X.” 

Henryn Flickr-profiilista löytyy esimerkkikuvia eri kameroilla otetuista kuvista ja myös ammatillisempiakin otoksia, joista näkee mihin kaikkeen Verkkokauppa.comin kameravalikoima oikein taipuukaan. 

Juha Jantunen – Senior Backend Developer

Et ehkä tiennyt, että Verkkokauppa.com on paitsi suuri vähittäiskauppa, myös keskikokoinen ohjelmistotalo. Vuonna 2011 Verkkiksellä aloittanut Juha Jantunen työskentelee noin 70 hengen IT-osastollamme tiimissä, joka keskittyy erityisesti verkkosivujen, ostoskoriprosessin, tuotesivujen ja hakulistausten toiminnan kehittämiseen.

Juhan tapahtumarikas uratarina alkoi pienellä paikkakunnalla jo vuosituhannen vaihteessa.

”Minut napattiin alun perin suoraan lukion penkiltä Java-koodariksi kotikuntaani perustettuun ohjelmistokehitysfirmaan. Siellä tuli naputeltua muutakin kuin Javaa, ja konsulttitalomaisessa ympäristössä opin jos jonkinlaista alaan liittyvää vuosien varrella”, Juha kertoo.

Matkustellessaan Iso-Britanniassa Juha tutustui nykyiseen vaimoonsa, ja seuraavat vuodet vierähtivät Lontoossa konferenssipuheluita järjestävän yrityksen webbidevaajana.

Kun olimme palanneet Suomeen, silmääni osui työpaikkailmoitus etsiskellessäni tulostinmusteita Verkkiksen sivuilta. Menin sitten ostosreissun lomassa työhaastatteluun ja sain paikan! Heti ensitöikseni sain toteutettavakseni ominaisuuden tilausten kokoa ja painoa mukaileviin toimitustapoihin liittyen.”

Vaikka Verkkis on nopeasti kasvanut autotallista pörssiyhtiöksi, on järjestelmäkehityksestä vastattu alusta asti itse. Juhan mukaan pitkät työurat ovat Verkkiksen ainutlaatuinen vahvuus, ja juuri työskentely suoraan sisältäpäin tuntuu palkitsevalta.

”Meillä työskentelee monta pitkän linjan asiantuntijaa ja IT-osaston merkitys korostuu, koska lähes kaikki keskeiset toiminnot on luotu in-housena. Se on käytännön arjen ja toiminallisuuden kannalta tosi tärkeää, enkä usko, että samanlaista ketteryyttä saavutettaisiin, jos palvelut ostettaisiin ulkopuolelta.”

Dubain auringon alla koodarin hommissa vietetyt välivuodet täyttivät Juhan repun tuoreilla näkökulmilla

”Takana oli pari aika synkkää talvea ja ei-niin-erinomaista kesää, kun headhunter LinkedInissä kysyi, kiinnostaisiko seikkailu Dubaissa. Tarjous oli niin ainutlaatuinen, että parin Skype-haastattelun jälkeen hyppäsimmekin jo perheeni kanssa lentokoneeseen”, Juha muistelee.

Dubaissa Juha oppi, miten ihmislähtöistä ja inhimillistä työskentely Verkkiksellä ja ylipäätään suomalaisessa työkulttuurissa onkaan.

Esimerkiksi Dubaissa työntekijöiden vaihtuvuus on rajua, sillä sinne mennään usein muutamaksi vuodeksi uraohjustelemaan, bilettämään ja palamaan loppuun. Verkkiksellä koodarin ei tarvitse kilpailla siitä, kuka on tuottanut eniten pöhinää GitHubissa tai LinkedInissä. Kun palasin kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Verkkikselle, tuntui todellakin siltä, että olin palannut kotiin.”

Vastassa oli ideoille avoin tiimi ja uudet työkaverit. Juha olikin mielissään, kun Dubain työpaikassa hyväksi todettua koodikatselmointia alettiin pian jalkauttamaan myös Verkkiksellä.  
 
”Verkkiksellä osaamista halutaan aidosti tunnistaa ja opimme jatkuvasti paljon myös toisiltamme. Koodikatselmointi on meille nykyisin mahtava työkalu oppimiseen, opettamiseen, tiedon jakamiseen, sekä samalla myös laaduntarkkailuun.”   

IT-osastolla työskentelyä Juha pitää rentona, sillä myös itseironia saa kukoistaa. Monen kohdalla koodaushommat jatkuvat omien projektien parissa myös vapaa-ajalla.

”Seurasin ennen enemmänkin kansainvälisiä devausblogeja ja uutisia, ja olen myös virittänyt huvin vuoksi mm. oman pilvipalvelun kellariin. Paljon uutta tulee opittua myös erilaisissa alan chateissa pyöriessä.

Intohimoisesti omaan alaansa suhtautuva työyhteisö auttaa pysymään aallon harjalla

Jotta etumatka kilpailijoihin säilyy, järjestelmien rattaita rasvataan IT-osastolla jatkuvasti.  
 
”Alamme on jatkuvassa liikkeessä ja asiat päivittyvät nopeasti. Kilpailua ajatellen meidän täytyykin olla vähintään yhtä hyviä kuin muut, jottei jäädä jalkoihin ja pudota pelistä”, Juha toteaa. 
 
Juha kuitenkin huomauttaa, että on lopulta vaikeaa keksiä mitään täysin uutta, mitä joku jossain ei olisi jo keksinyt. Luotto oman jengin tekemiseen on kuitenkin korkealla. 
 
”Olemme suomiskaalalla edelläkävijöitä siinä mitä teemme, eikä siksi ole sattumaa, että Verkkis on tänä päivänä Suomen suosituin verkkokauppa.” 

20-vuotias Private on Verkkokauppa.comin ainutlaatuinen toiminnanohjausjärjestelmä, jota lähes jokainen verkkisläinen käyttää päivittäin

Miten Verkkiksen oma toiminnanohjausjärjestelmä Private sai alkunsa? Henrik Weckström (Director of Enterprise Architecture) on vastannut järjestelmän rakentamisesta ja sitä seuranneesta kehitystyöstä aina alkuperäisestä ideasta tähän päivään saakka. Nykyisin hän vastaa tiimeineen Verkkiksen järjestelmien kokonaisarkkitehtuurista tulevaisuuden kasvutatavoitteita silmällä pitäen.

Kaikki alkoi vuonna 1995 aikana ennen internettiä, kun käytössä oli vielä lankapuhelinverkkopohjaiset Bulletin board systemit. Nämä BBS:t eli ”purkit” toivat käytännössä internetin Suomeen, ja olin mukana pyörittämässä ComPart BBS -nimistä purkkia, joka oli ensimmäisiä internetin kuluttajille tuoneita purkkeja”, Henrik kertoo.

Verkkistä edeltäneellä Arctecholla oli jo tähän aikaan oma BBS, ja Henrik astui kuvioihin, kun tuli aika siirtää silloisen kaupan toiminta internetiin.

”Arctechon aikaan järjestelmämme olivat vielä erinäisiä virityksiä, ja toimivampi ratkaisu piti lähteä rakentamaan itse, sillä valmiitakaan ohjelmia ei silloin ollut saatavilla. Aloitin sitten virallisen Verkkis-urani ja koodasin opiskelujen ohessa Privaten ensimmäisen version, joka näki päivänvalon heinäkuussa 2001.”

Privaten rakentamisen oli ajateltu kestävän noin kolmisen vuotta, mutta kehittämistä on riittänyt aina tähän päivään saakka. Koodin parissa onkin liiketoiminnan kasvaessa työskennellyt jo noin 100 verkkisläistä.

Taustalla tarve parantaa asiakashallintaa ja helpottaa verkosta tilaamista

Verkkiksen toiminta pyöri alun perin Exceliä edeltäneen Corel Quattron päälle rakennetun järjestelmän varassa. Uuden ketterämmän toiminnanohjausjärjestelmän koodamisessa kesti lopulta vuoden päivät.

”Valmistuttuaan Private maksoi itsensä takaisin jo ensimmäisen viikon aikana, koska se toimi täydellisesti verrattuna aiemmin vallinneeseen paperikaaokseen”, Henrik muistelee.

Vaikka järjestelmä on pysynyt ajan saatossa perustaltaan muuttumattomana, arvasi harva tuolloin, millainen vahvuus Private olisi Verkkikselle vielä 20 vuodenkin jälkeen.

Ominaisuuksia on tietysti nykyisin tuhatkertainen määrä alkuperäiseen verrattuna. Privatesta on kasvanut meille ehdoton kilpailuetu, koska sen avulla pystymme vastaamaan muuttuneisiin tilanteisiin nopeasti ja innovoimaan entistä käyttäjäystävällisempiä järjestelmiä. Vastaavaa järjestelmää ei myöskään löydy naapurista kilpailijalta!”

Henrikin mukaan edistyksellisin asia Privatessa on ollut sen riippumattomuus kanavasta. Lähestyipä järjestelmää verkosta, mobiilista tai myymälästä, kyseessä on aina yksi ja sama järjestelmä.

Esimerkiksi tuotteen ostaminen, lähettäminen ja palauttaminen onnistuu meillä saumattomasti yhdellä järjestelmällä toimipaikasta riippumatta. Privaten luomisprosessin ytimessä on ollut nimenomaan omat tarpeemme ja tapamme toimia, ja siksi se toimiikin äärimmäisen hyvin juuri verkkisläisten vaatimukset huomioiden.”

Ylpeyden aihe edellä aikaansa

Privaten sisältä löytyvät ulkoisen verkkokaupan lisäksi esimerkiksi asiakashallinta, tilauskäsittely, kassa-, kirjanpito- ja varastotyökalut. Järjestelmä päivittyy kaikessa hiljaisuudessa jopa 30 kertaa päivässä ja läpikäy samalla tuhansia testejä, jotta taustalla käynnissä olevat suuret prosessit pääsevät pyörimään ongelmitta.

”Private tarjoaa loistavia käyttökokemuksia ja sen saumattomuus näkyy hyvin meidän asiakaskokemuksessa. Hyvä esimerkki edelläkävijyydestämme on sähköiset hintalaput, jotka otettiin käyttöön jo vuonna 2004. Private toimii taustajärjestelmänä näidenkin takana”, Henrik sanoo.

Kunnianhimoinen kasvu vaatii järjestelmäpuolella pitkäjänteistä työtä ja innovointia myös tulevaisuudessa.

Privatella on ehdottomasti tärkeä rooli kasvumme mahdollistamisessa. Siksi arvioimme jatkuvasti, mitkä asiat kuuluvat strategiamme mukaisesti ydinliiketoimintaan ja ovat näin kriittisiä palveluidemme laadun ja ketteryyden ylläpitämisessä asiakkaidemme näkökulmasta. Nämä samaiset asiat ohjaavat isossa kuvassa kehityksemme suuntaa, toimintaa ja valintoja.”

Erityisen ylpeä Henrik on siitä, että Privatesta on jo kehittynyt yli 700 työntekijää palveleva kauppajärjestelmä ja miljoonien asiakkaiden pääasiallinen kauppa.

On tosi upeaa nähdä, miten Privatea arvostetaan nykypäivänä ja miten se tekee työpäivistämme parempia. Verkkisläisten käyttökokemukset, ideat ja tarpeet ovat tämän menestystarinan ytimessä, joten tärkeää on jatkaa tätä tiivistä kehitystyötä yhdessä myös jatkossa.”

Sopisitko sinä osaksi kasvutarinaamme? Katso avoimet työpaikat