Tatu Kaleva – Ostopäällikkö

Verkkiksen valikoima tarjoaa tuotteita joka lähtöön. Millaista on se päivittäinen työ, jota tehdään huippuvalikoimamme rakentamiseksi? Ostopäällikkö Tatu Kaleva vie meidät kurkistamaan raudanlujien tuoteosaajiemme arkea, jossa intohimot ja ihmiset kohtaavat. 

Verkkokauppa.comin valikoima kehittyy päivittäin. Siinä työssä hihansa käärii myös osto-osastolla työskentelevä Tatu, joka vastaa Verkkiksen uusista tuotealueista. Tatun työnkuvaan kuuluu olla trendien aallonharjalla ja haistella mahdollisuuksia uusista tuotteista ja tuoteryhmien avauksista. 

Tatu on saanut huomata, että hitti voi nousta mistä tahansa.  

”Yhtenä jouluna kaikki halusivat painotetun hulavanteen pukinkonttiin, muutama vuosi sitten syntyi markkina mm. lihashuoltovasaroille. Tulevaisuudessa kulkuvälineiden sähköistyminen ja älykodit tuovat vielä eteen kaikenlaisia uusia mahdollisuuksia. Seuraammekin kaiken aikaa merkkejä tulevista mahtihiteistä tuntosarvet pystyssä”, kertoo Tatu. 

Tatu vetää myös Verkkiksen eri osastoja osallistavaa growth hacking -tiimiä, joka etsii uusia tuotteita ja trendejä eri lähteistä ja yrittää porukalla muodostaa kuvan siitä, onko käsillä tuleva hittituote ja miten paljon siihen kannattaa panostaa. 

”Pyrimme toimimaan mahdollisimman ketterästi ja saattamaan halutun tuotteen markkinoille heti kun asiakkaillamme syttyy sille tarve. Validoimme tuoteideoiden kasvavaa kysyntää säännöllisesti tietyillä mittareilla ja päätämme niiden pohjalta välillä hyvinkin nopeasti, laitammeko potentiaaliseen hittiin repullisen rahaa kiinni.” 

Osto-osastolla intohimot ja ihmiset kohtaavat

Verkkiksen osto-osastolla työskentelee kuusikymmenpäinen joukko rautaisia tuoteosaajia, joiden ydintehtävänä on pitää Verkkiksen valikoima ajankohtaisena, kilpailukykyisenä ja kuranttina.  

”Meillä on monenlaisia tehtäviä tuotehallintaan, valikoiman rakentamiseen ja tuotekehitykseen liittyen, siksi me myös tarvitaan erilaisia ihmisiä funtsimaan asioita monelta kantilta – yhtä lailla tarkoilla, analyyttisillä tekijöillä kuin luovilla ja huimapäisemmillä menijöillä on meidän porukassa paikkansa”, kuvailee Tatu.  

Mukaan mahtuu monenlaisella osaamisella ja intohimolla varustettua tekijää.  

”Esimerkiksi urheilutiimissä meillä on kaksi kaveria, jotka elävät ja hengittävät fillareita. He voisivat puhua tuntikausia erilaisten osien paremmuudesta, ja kun kuuntelen heidän juttujaan, niin en välttämättä tiedä edes mihin kohtaan fillaria kyseisen komponentin sijoittaisin.”  

Tatu työskentelee Verkkiksen tuoteryhmistä mm. urheiluvälineiden parissa. Vapaa-ajalla hän nautiskelee urheilusta kaksin käsin aina skimbaamisesta kestävyysurheiluun. Tatu uskookin, että omien intohimojen äärellä työskentely maksaa itsensä kaksin verroin takaisin.  

”Paitsi että se lisää työssä viihtymistä, niin bonuksena se ruokkii myös sitä omaa intohimoa yhä suurempiin liekkeihin.”  

Ostajan työ on ennakoivaa – aina on pysyttävä ajan hermolla

Tatun mukaan ostajan työssä yksi tärkeimmistä taidoista on ennakointi.

”Työmme on jatkuvaa määrien arviointia, kun erilaiset tuotteet elävät eri vaiheissa elinkaartaan ja ennakkotilauksia pitää välillä tehdä hyvinkin pitkälle tulevaisuuteen katsoen. Esimerkiksi lelutuoteryhmä elää aina jo sitä seuraavaa joulua, ja fillareiden kohdalla suunnitellaan kevätsesonkia aina jo useamman vuoden päähän”, sanoo Tatu. 

Uusien nousevien ilmiöiden äärellä puolestaan nopeus on valttia. Kun uusi ja kiinnostava tuote on löytynyt, nopeimmillaan se saadaan Verkkiksen valikoimaan jopa saman päivän aikana.  

”Meillä on hankintalonkerot levitetty ympäri maailmaa. Kun sopiva lähde tuotteelle on löytynyt, me neuvotellaan valmistajan kanssa yhteistyön ehdot ja varmistetaan että asiakas saa tuotteen meiltä oikeaan hintaan. Sen jälkeen tuote perustetaan meidän järjestelmään ja loppu on pitkälti siitä kiinni, miten nopeasti tavara saadaan meille omaan varastoon.”  

Tatu on työskennellyt Verkkiksen ostopäällikkönä vuodesta 2014 lähtien. Työn parhaiksi puoliksi on osoittautunut monipuolisuus ja ihmiset.  

”Musta on parasta päästä vaikuttamaan siihen miten uudet ideat, tuotteet ja tuoteryhmät lähtee lentoon sama pätee myös esihenkilötyöhön ihmisten kanssa. Tuntuu palkitsevalta tehdä duunia innostuneiden ihmisten ympäröimänä.” 

Anna Martikainen – Ecommerce Manager

Anna aloitti Verkkiksellä lastentarvike- ja kodinkonemyyjänä alkuvuodesta 2016. Vielä tuolloin Anna ei arvannut, että muutaman vuoden kuluttua hän suunnittelisi verkkokaupan kaupallisuutta, räätälöisi hakusanoja ja kartoittaisi optimointikohteita. Annasta kasvoi yllättäen Verkkiksen ikioma SEO-guru.

Anna työskentelee Verkkiksellä tiiviisti hakukoneoptimoinnin parissa. Käytännössä Annan tavoitteena on kasvattaa Verkkiksen näkyvyyttä hakukoneissa, jotta asiakkaat löytäisivät jo tiedonhakuvaiheessa tiensä Verkkiksen verkkosivuille.

”Tänä päivänä tiedonhaku alkaa lähes poikkeuksetta Googlesta. Hakukoneoptimoinnin avulla pystymme tarjoamaan asiakkaille vaihtoehtoja valikoimastamme heti tiedonhaun ensimetreillä. Luonnollisesti haluamme olla siellä missä asiakaskin on”, kuvailee Anna.

Annan työpäiviin mahtuu mm. SEO-kehityshankkeiden vetämistä ja sisällöntuotantoa verkkosivuille yhdessä hänen luotsaamansa sisältötiimin kanssa. Anna työskentelee myös tuotekategorioiden optimoinnin parissa: yhdessä Verkkiksen osto-osaston kanssa hän kehittää kategorioita mahdollisimman toimiviksi niin asiakaskokemuksen kuin hakukoneoptimoinninkin kannalta.

Anna pitää työssään eniten jatkuvasta uudistumisesta ja mahdollisuudesta oppia uutta.

Kehitämme verkkokauppaa kaiken aikaa ja työtä tehdään tiiviisti eri osastojen kesken. Pääsen oppimaan jatkuvasti uutta kollegoiltani ja myös antamaan oman panokseni sen puolesta, että verkkokaupassamme olisi mahdollisimman miellyttävää ja helppoa asioida. Asiakkaan ostopäätöksen helpottaminen on yksi kantava voima tässä työssä – se että asiakas löytäisi etsimänsä meidän sivuiltamme nopeasti ja vaivattomasti, oikeiden hakusanojen avittamana.”

Annan uratarina: lastentarvike- ja kodinkonemyyjästä verkkokaupan kehittäjäksi

Anna aloitti työuransa Verkkiksellä lastentarvikkeiden ja kodinkoneiden myyjänä alkuvuodesta 2016 Helsingin myymälässä. Vuoden jälkeen ura eteni myymälämuutostiimiin, jossa Anna pääsi suunnittelemaan monipuolisesti myymälän tuotteiden esillepanoja.

”Esillepanojen suunnittelu oli mukavan luovaa ja vaihtelevaa työtä. Viihdyin hyvin ja pääsin myös tekemään työnjohtajan tehtäviä”, kertoo Anna.

Vähitellen kiinnostus verkkokauppaa kohtaan alkoi kasvaa, ja Anna haki avoimeen tehtävään Verkkiksen online-tiimiin tekemään verkkosivujen kaupallisuuteen ja optimointiin liittyviä asioita. Tammikuussa 2020 Anna löysikin itsensä tämän täysin uuden työnkuvan ääreltä.

Annan mielestä Verkkiksessä työnantajana on parasta usko omiin tekijöihin.

”Kun aloitin online-tiimissä, en tiennyt käytännössä vielä mitään SEO:sta. Pisteet Verkkikselle ehdottomasti siitä, että minulle on annettu mahdollisuus opetella tämä kaikki – on oikeasti annettu tilaa ja mahdollisuus perehtyä näihin asioihin ajan kanssa, siitä olen kyllä kiitollinen.”

Alkuun Anna lähinnä googletti, että miten Google toimii.

”Seurasin Googlen Search-blogia aktiivisesti, luin myös SEO-työkalujen omia blogeja ja katselin heidän Youtube-kanaviaan. Hyödynsin maksuttomia online-koulutuksia, totta kai kollegojen tuki oli myös korvaamatonta. Myöhemmin suoritin sertifikaatteja sekä SEO:sta että Google Analyticsista.”

Matala hierarkia ja välitön meininki

Annasta Verkkiksen sisäiset urapolut ovat valtava voimavara ja samalla myös tärkeä ammatillisen kasvun ajuri monelle työntekijälle.

”Sisäiset uratarinat ovat osa Verkkiksen DNA:ta. Täällä ei tarvitse olla valmis asiantuntija vaan voit kehittyä sellaiseksi, jos haluat ja jos on motivaatiota. Se on tosi hienoa ja kertoo paljon talon kulttuurista”, toteaa Anna.

Verkkiksen meno onkin tuntunut Annasta alusta asti ihan omanlaiseltaan.

”Täällä on semmoinen tietty tekemisen meininki ja välitön kulttuuri. Meiltä löytyy paljon yhteisöllisyyttä ja matala hierarkiakin on positiivista – kenelle vain uskaltaa laittaa viestiä, olipa kyseessä sitten johtoryhmän jäsen tai kuka vain.”